18.03.2020

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, strategia ja kehitys
Taaleri Varainhoito Oy
Helsinki
+358 50 422 6334

Markkinatilanne tällä hetkellä

Yksi kaikille yhteinen tunnettu tuntematon ohjaa kaikkien sijoituslajien hintaliikkeitä.

Koronaviruksen nopea leviäminen ja epätietoisuus epidemian taittumisen ajankohdasta ylläpitää epävarmuutta.

Valtioiden poikkeukselliset toimet väestön liikkuvuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamiseksi hidastavat talouskasvua ja ruokkivat pelkoja syvemmästä ja pidemmästä taantumasta.

Riskisijoitusten liikkeet ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen suuria – lyhyellä aikavälillä kannattaa varautua siihen, että yli 5 prosentin päivän sisäiset kurssiliikkeet ovat tavallisia laajoissakin osakeindekseissä.

Poikkeuksellisia toimia otettu käyttöön viruksen leviämisen estämiseksi

Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa ihmisten suositellaan pysyttelevän kotona  ja poistuvan vain välttämättömissä tapauksissa (mm. ruokakaupat, työvelvoitteet).

Saksassa tehtiin hieman pehmeämpiä toimenpiteitä kuin Ranskassa ja Italiassa – baarit, klubit, urheiluhallit ja kirkot päätettiin sulkea.

Yhdysvalloissa hallinto antoi suosituksen välttää kaikkia yli 10 henkilön kokoontumisia ja välttää tarpeetonta matkustamista sekä ravintoloissa ja baareissa käyntiä.

Edellä mainittuja toimia tehdään, jotta viruksen leviämistä voidaan jarruttaa ja välttää terveydenhuoltojärjestelmien äkkinäinen ylikuormittuminen – on paremmat edellytykset hoitaa kiireelliset sairastapaukset.

Sijoittajat pelkäävät ihmisten liikkuvuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen rajoitusten johtavan kulutuskysynnän voimakkaaseen laskuun ja globaaliin taantumaan.

Poikkeuksellisia toimia otettu käyttöön talouskehityksen tukemiseksi

Sekä keskuspankit rahapolitiikan osalta että valtiot finanssipolitiikan osalta ovat proaktiivisesti liikkeellä estääkseen rahoitusjärjestelmän jäätymisen ja hillitäkseen talouskasvun hidastumista.

Yhdysvaltojen keskuspankki laski ohjauskorkonsa nollaan ja ilmoitti massiivisesta uudesta arvopapereiden osto-ohjelmasta.

EKP ilmoitti uudesta arvopapereiden osto-ohjelmasta, edullisista lainoista pankkisektorille ja kevyemmistä vakavaraisuusvaateista.

Euroryhmä on ilmoittanut kollektiivisista finanssipoliittisista toimista ja raameista, joilla voidaan tehdä tukitoimenpiteitä jatkossa --> Rahaa suoriin elvytystoimiin keskimäärin 1 % BKT:sta vuonna 2020, ylimääräistä likviditeettiä sekä kansallisella, että EU tasolla vähintään 10 % BKT:sta (mm. julkisen sektorin lainan takaukset ja viivästetyt verojen maksut).

Ranskassa ja Iso-Britanniassa ilmoitettiin tukirahastoista, joilla suojellaan yrityksiä ajautumasta selvitystilaan koronakriisin aikana.

Sijoitusnäkemys tästä eteenpäin - lyhyt aikaväli (noin 2 vko - 3 kk)

Koronatartuntojen eksponentiaalinen kasvu ja rajut toimenpiteet ihmisten liikkuvuuden rajoittamiseksi lisäävät riskiä maailmantalouden hidastumisesta entisestään ja ylläpitävät laskupainetta riskisijoituksissa.

Negatiivisen kierteen katkeaminen lyhyellä aikavälillä, jo nyt hyvin ylimyydyiltä tasoilta, edellyttää sijoittajien luottamuksen palautumista viranomaisten toimenpiteitä kohtaan ja/tai viestiä yrityssektorilta, että rattaat pyörivät poikkeusoloista huolimatta.

Kurssiheilunta säilyy hyvin suurena, mikä tekee lyhyemmän aikavälin spekuloinnista hyvin haastavaa – toisaalta samalla on poikkeuksellisia tuottomahdollisuuksia tarjolla .

Sijoitusnäkemys tästä eteenpäin - pitkä aikaväli (+12 kk)

Isojen investointipankkien riskinottohalukkuus / ajoitusmittarit osoittavat, että negatiivinen sentimentti on painunut samoille tasoille kuin finanssikriisissä.

Symmetria tuoton ja riskin suhteen on kääntynyt tuoton eduksi  – jos näiltä tasoilta lähtee lisäämään riskiä hajautetusti (aikaväli ja sijoituskohteet), niin positiivisen tuoton todennäköisyys on suuri 12 kuukauden horisontilla.

Keskuspankkien toimet huolehtivat siitä, että rahajärjestelmä toimii ja finanssikriisin kaltaiset pelot vastapuoliriskien realisoitumisesta ja talletusten menettämisestä eivät eskaloidu.

Valtioiden rakentama yhteinen finanssipoliittinen turvaverkko jarruttaa maailmantalouden kasvun hidastumasta ja todennäköisesti estää syvän laman.

Virustartuntojen kasvun kulmakerroin ja myös tartuntojen päivittäinen kappalemäärä kääntyy laskuun – yhä suurempi määrä ihmisiä on sairastanut taudin ja saavuttanut immuniteetin sille (ei voi sairastaa uudestaan, eikä tartuttaa muita).

Riskisijoitukset (sekä osakkeet, riskilliset korkosijoitukset ja luottoriskituotteet) palautuvat terävästi – haasteena arvioida, mitkä teemat vetävät nousua ja millä hetkellä tämä käänne tapahtuu.

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Markkinaheilunta jatkuu – elvytystoimet ja viruksen leviäminen määrittävät markkinan suuntaa
Seuraava
Markkinakommentti: Yhteisöllisyyttä vahvistava yhteiskunnallinen kriisi jatkuu
Samu Lang