29.04.2019

Lassi Järvinen

Lassi Järvinen

Salkunhoitaja
Salkunhoito
Helsinki
+358 50 376 2434

Yhdysvalloissa sekä laaja S&P 500  että teknologiaosakkeita painottava Nasdaq –indeksi nousivat viime viikolla kaikkien aikojen huippulukemiinsa yli syyskuun 2018 tasojen. Osakemarkkinat ovat muutoinkin jatkaneet huhtikuussa vahvasti, sillä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Suomessa osakeindeksit ovat nousseet lähes neljä prosenttia kuukauden aikana.  Myös korkomarkkinoilla huhtikuu on tuonut pääasiassa positiivisia tuottoja erityisesti yrityslainasijoittajille. Valuuttaliikkeet ovat lisäksi tukeneet joukkolaina- ja osakesijoittajia, sillä dollarin vahvistuminen euroon nähden on lisännyt dollarisijoitusten tuottoja noin puolella prosentilla kuluvan kuun aikana.

Yhtiöt raportoivat parhaillaan ensimmäisen kvartaalin tuloksista. Globaalisti tuloskausi on vielä alle puolivälissä, Suomessa saatiin iso tukku tuloksia viime viikon päätteeksi. Maailmalla tuloskautta on leimannut hienoinen helpotus siitä, että alkuvuoden heikentyvä talousdata ei ole romahduttanut yritysten tuloskuntoa. Juuri alhaiset odotukset vaikuttavatkin pelastavan kuluvan tuloskauden, vaikka kasvu jääneekin kokonaisuudessaan vaatimattomaksi. Yhdysvalloissa noin 70 % raportoineista yhtiöistä on toistaiseksi kertonut odotuksia kovemmista tuloksista. Euroopassa ja Japanissa luvut ovat hieman vaatimattomampia. Sektoreista teknologiayhtiöt ovat kertoneet vahvoista tuloksista, sen sijaan energia- ja materiaalisektoreilla tuloskunto on ollut alavireinen. 

Indeksitasolla markkinoiden reaktiot tuloksiin ovat toistaiseksi olleet melko rauhallisia. Odotusten ylittäminen on eittämättä positiivinen uutinen, mutta historiaan peilaten myös yllättävän tavallinen ilmiö. Erityisesti lähihistoriassa analyytikoiden odotusten ylittäminen on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus, eikä siten itsessään aiheuttane euforiaa osakemarkkinoille. Toisaalta tuloskausi on osoittanut pahimmat pelot liioitelluiksi ja yhtiöiden raportoimat näkymät antavat osaltaan uskoa siihen, että talous jaksaa vielä hidastumisestaan huolimatta. Omalta osaltaan uskoa nosti Yhdysvaltojen ensimmäisen kvartaalin BKT-kasvu, joka oli merkittävästi odotettua vahvempaa.  

Jatkamme allokaatiosalkuissamme osake- ja korkosijoitusten osalta neutraaliallokaatioissa. Osakesijoituksissa muutimme viime viikolla allokaatiotamme nostamalla teknologiaosakkeiden painoa ja vähentämällä yhdysvaltalaisten kestokulutushyödykkeiden ja kehittyvän Aasian painoa. Näkemyksemme mukaan teknologian kehitys tulee olemaan koko talouskasvun näkökulmasta megatrendi, jonka vaikutukset näkyvät hyvin pitkällä aikavälillä. Uskomme myös, että hidastuvan talouskasvun ympäristössä teknologiayhtiöt kykenevät edelleen tekemään vahvaa tulosta verrattuna moniin muihin sektoreihin. Varsinkin isot teknologiayhtiöt ovat lisäksi raportoineet vahvoista tuloksista ja näkymistä. Korkopuolella emme ole sen sijaan tehneet muutoksia, vaan jatkamme yrityslainojen osalta ylipainossa ja vastaavasti alipainotamme lievästi alhaisten tuottonäkymien valtionlainoja. 
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Markkinakatsaus Huomenta Suomi Extrassa 26.4.2019
Seuraava
Markkinakatsaus Huomenta Suomi Extrassa 3.5.2019