13.03.2020

Samu Lang

Samu Lang

Johtaja, strategia ja kehitys
Taaleri Varainhoito Oy
Helsinki
+358 50 422 6334

Kiinassa ja Etelä-Koreassa koronaviruksen leviäminen on saatu hallintaan, mutta länsimaissa ei – Yhdysvalloissa ja Euroopassa tartunnat ovat edelleen viruksille ominaisella eksponentiaalisella kasvu-uralla, mikä ylläpitää epävarmuutta. Lisäksi viranomaisten toimet ovat tähän mennessä olleet enemmän reaktiivisia ja heikosti suunniteltuja, mikä vahvistaa mielikuvaa siitä, että tilanne ei ole hallinnassa.

Tilanteen rauhoittamiseksi maailman keskuspankit ovat laskeneet ohjauskorkoja ja lisänneet likviditeettiä pankkijärjestelmässä. Nykyisessä tilanteessa, jossa isku talouskasvuun on aiheutunut ulkoisesta shokista, rahapolitiikan vaikutuskanava on kuitenkin kyseenalainen. Pankkijärjestelmä säilyy toimintakykyisenä, mutta vaikutukset talouskasvuun jäävät todennäköisesti alhaisiksi.

Finanssipoliittinen vaikutuskanava on huomattavasti suoraviivaisempi. Tahtotila julkisten investointien lisäämiseen ja muihin toimenpiteisiin tuntuu olevan olemassa, mutta konkreettiset askelemerkit vielä puuttuvat.

Lyhyen aikavälin pessimismiä ruokkii myös omalta osaltaan käynnissä oleva ”öljysota” ja öljyn hinnan terävä lasku, mikä nostanut riskipreemioita öljy-yhtiöiden osalta ja vaikuttanut luottoriskimarkkinoihin laajemminkin. 

Viimeisten päivien poikkeukselliset toimet kuten Yhdysvaltojen asettama lentokielto, urheilutapahtumien ja sarjojen peruutukset, koulujen sulkemiset sekä laajat karanteenit, ovat myös omiaan ruokkimaan hämmennystä ja lisäämään taantumapelkoja.

Mitä seuraavaksi ja mitä sijoittajan pitäisi tehdä?

Maailma on ennennäkemättömässä tilanteessa. Viranomaisten ja yksityisen sektorin poikkeukselliset toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi rasittavat talouskehitystä. Samalla negatiivisuutta on hinnoiteltu jo paljon, ja lukuisat sijoittajien asemoitumista kuvastavat mittarit antavat ostosignaaleja hieman pidemmän aikavälin sijoittajalle. Jos ja kun tämä ”virusmassahysteria” taittuu niin maailma on tuskin pysyvästi erilainen kuin kolme viikkoa sitten. Kun näkemys tästä vahvistuu, niin sijoittajien hinnoitteluhorisontti todennäköisesti pitenee ja riskisijoituksilla on mahdollisuus palata uudestaan nousu-uralle.

Viranomaiset ovat jo tehneet runsaasti toimenpiteitä: rahapolitiikkaa on kevennetty globaalisti, Yhdysvaltojen keskuspankki käynnisti uudestaan ison arvopapereiden osto-ohjelman ja EKP poisti omilla toimillaan likviditeettiriskiä markkinoilta. Isoja finanssipoliittisia toimia on myös luvassa, mutta niiden tarkka muoto ja kohteet ovat vielä auki.

  • Virustartunnat kasvavat edelleen eksponentiaalisesti Yhdysvalloissa ja Euroopassa mikä pitää kurssiheilunnan korkealla seuraavat viikot. Eksponentiaalisen kasvukäyrän taittuessa osakemarkkinat voivat kääntyä uudestaan nousu-uralle hyvinkin nopeasti. 
  • Markkinat hinnoittelevat tällä hetkellä hyvin negatiivista skenaariota: sentimenttiä ja sijoittajien asemoitumista kuvastavat mittarit ovat yhtä alhaalla kuin finanssikriisissä 2008-09
  • Pidemmän aikavälin sijoittajalle nykytilanne on hyvä hetki lähteä rakentamaan sijoitussalkkua tai lisätä riskiä asteittain, mikäli tähän on mahdollisuus
  • Lyhyellä aikavälillä näkyvyys on huono – uskomme, että seuraavien viikkojen liikehdintä on enemmänkin sivusuuntaan uutta nousumarkkinaa odotellessa, mutta heilahtelut ovat hyvin suuria, mikä pitää sijoittajat varpaillaan ja tunnelman maassa
     

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Markkinoilla turbulenssia – pidä pää kylmänä
Seuraava
Markkinaheilunta jatkuu – elvytystoimet ja viruksen leviäminen määrittävät markkinan suuntaa
Lassi Järvinen