08.04.2019

Lassi Järvinen

Lassi Järvinen

Salkunhoitaja
Salkunhoito
Helsinki
+358 50 376 2434

Viime viikko alkoi vahvoissa tunnelmissa, kun Kiinasta tulleet, taloutta ennakoivat, ostopäällikköindeksiluvut olivat odotettua vahvempia. Osakemarkkinat kehittyivät positiivisesti ja koroissa nähtiin pientä nousua sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Yhdysvalloissa S&P 500-indeksi oli viikon lopussa reilun prosentin päässä kaikkien aikojen korkeimmasta lukemastaan, joka saavutettiin syyskuussa 2018. Euroopassa ja kehittyvillä markkinoilla huippuihin on kuitenkin vielä matkaa.

Kuluvalla viikolla markkinoiden puheenaiheina ovat keskuspankit ja alkava tuloskausi. Euroopassa keskuspankki kokoustaa torstaina. Kokoukselta on vaikeaa odottaa järin suuria uutisia, sillä keskuspankki kertoi mm. pitävänsä korot nykytasoillaan vuoden loppuun ja jatkavansa pankeille tarkoitettuja rahoitusoperaatioita jo aiemmin. Keskiviikkona julkaistaan sen sijaan Yhdysvaltojen keskuspankin maaliskuun kokouksen pöytäkirjat, josta haetaan taustaa keskuspankin muuttuneeseen politiikkaan. Yhdysvaltain keskuspankki kertoi edellisessä kokouksessa odottavansa, ettei nosta ohjauskorkoa enää kuluvana vuonna ja että käynnissä ollut taseen pienentäminen päätettäisiin kuluvan vuoden aikana. Vielä vuoden alussa odotettiin useampia ohjauskoron nostoja vuodelle 2019. Tämäkään ei kuitenkaan riitä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille, joka ilmoitti toivovansa keskuspankin laskevan korkoja ja odottavansa uutta joukkovelkakirjojen osto-ohjelmaa. 

Kuluvalla viikolla markkinoiden puheenaiheina ovat keskuspankit ja alkava tuloskausi.

Tuloskausi käynnistyy pikku hiljaa kuluvan viikon aikana. Merkittävin päivä lienee perjantai, jolloin kuullaan JP Morganin sekä Wells Fargon ensimmäisen kvartaalin tuloksista. Isojen yhdysvaltalaispankkien tuloksia seurataan yleensä tarkasti ja erityisesti isot poikkeamat odotuksiin saattavat heiluttaa markkinoiden tunnelmia. Laajemmassa mittakaavassa tuloksia kuullaan kuitenkin vasta tulevina viikkoina.

Näkemyksemme ei ole muuttunut kuluvan viikon aikana. Osakkeet ja korkosijoitukset ovat edelleen neutraalipainossa, sen sijaan vaihtoehtoiset sijoitukset ovat ylipainossa. Osakesijoitusten sisällä näkemyksemme on normaalia defensiivisempi, riskiä haemme edelleen Kiinan markkinoilta, joiden uskomme nousevan positiivisen kauppasotakehityksen sekä Kiinan valtion elvytystoimien seurauksena. Korkosijoituksissa ylipainotamme yrityslainoja ja vastaavasti pidämme valtionlainat lievässä alipainossa. Vaihtoehtoisten sijoitusten sisällä uskomme erityisesti listaamattomiin korkosijoituksiin.
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Kvartaalikatsaus: Talouden ja markkinoiden vauhdit hidastuvat, mutta suunta on edelleen oikea
Lassi Järvinen
Seuraava
Markkinakatsaus Huomenta Suomi Extrassa 12.4.2019