12.08.2019

Lassi Järvinen

Lassi Järvinen

Salkunhoitaja
Salkunhoito
Helsinki
+358 50 376 2434

•    Markkinat kehittyivät kesän aikana pääasiassa positiivisesti, kunnes kauppasotahuolien paluu ja heikko globaali kasvu pilasivat tunnelmat
•    Päättyvä tuloskausi globaalisti kohtuullinen
•    Laskimme näkemyksemme kehittyvien markkinoiden osakkeista vahvaan alipainoon, ja samalla laskimme osakesijoitukset aiemmasta lievästä ylipainosta neutraaliin

Samaan aikaan kun moni lopetteli kesälomiaan Suomessa, painui läpi kesän melko rauhallisena säilynyt markkina alamäkeen. Yhdysvalloissa presidentti Trump palautti jälleen Kiinan kanssa käytävät kauppasotakeskustelut lähtöruutuun ilmoittamalla uusista tulleista. Talousluvut ja ennakoivat indikaattorit ovat jatkuneet vaisuina, lisäksi jokavuotiseksi muodostunut huoli Italiasta palasi otsikkoihin, kun sisäministeri Salvini ilmoitti epäluottamuksesta nykyiseen hallitukseen. Tuloskausi on ollut pääasiassa odotettu, mutta teemana on ollut tasaista kassavirtaa tekevien defensiivisten sektoreiden vahva veto suhteessa syklisiin aloihin.

Kesällä markkinoilla seurattiin ennen kaikkea keskuspankkien viestejä rahapolitiikan kehityksestä. Täyskäännöksen alkuvuodesta tehnyt Yhdysvaltain keskuspankki laski ohjauskorkoaan heinäkuussa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008, muttei luvannut jatkaa koronnostoja seuraavissa kokouksissaan. Viesti hillitsi hieman markkinoiden odotuksia keventyvästä politiikasta. Näkemyksemme mukaan korkoja lasketaan vielä ainakin kertaalleen loppuvuoden aikana. Euroopassa keskuspankki pohtii kertaalleen keskeytetyn joukkolainojen osto-ohjelman jatkoa tukeakseen heikkoa euroalueen kasvua. 

Kesän aikana saadut talousluvut jatkoivat samaa rataa kuin aiemmin tänä vuonna. Teollisuuden heikko kehitys ei taittunut ja talouskasvu lepää vahvasti kuluttajien harteilla. Viime viikolla sekä Iso-Britannia että Ruotsi kertoivat taloutensa supistuneen toisella kvartaalilla, tällä viikolla Saksalta odotetaan vastaavaa viestiä. Poliittiset epävarmuudet painavat erityisesti yritysten luottamusta ja alkavat näkyä jo talouden kehityksessä globaalisti muuttuneiden toimitusketjujen muodossa. 

Tapansa mukaan Trump muutti markkinoiden fokuksen twiittaamalla tyytymättömyytensä kauppaneuvotteluiden etenemiseen ja kertoi uusista tulleista Kiinan tuonnille syyskuun alusta lähtien. Uudet tullit tulevat nyt esimerkiksi vaatteille ja elektroniikalle ja tuntuvat suoraan kuluttajien lompakossa. Näemme viimeisenkin käänteen Trumpin keinona kiristää Kiinaa kiristyvässä kauppasodassa. Vaarana on nyt se, että alkanut sota luo pysyvät arvet globaalille kaupalle ja luo tehottomuutta, joka näkyy talouskasvussa vielä pitkään. Vaikka tavoitteena olisikin tehdä diili ennen ensi vuoden Yhdysvaltain presidentin vaaleja, voi olla ettei kasvu jatku entisen kaltaisena.

Euroopassa sekä Brexit että Italia jatkoivat otsikoissa. Briteissä uusi pääministeri Boris Johnson on väläytellyt sopimuksettoman EU-eron mahdollisuutta edeltäjäänsä huomattavasti aktiivisemmin. Vaikka näemme tämän neuvottelutaktiikkana, on negatiivisen Brexit-skenaarion todennäköisyys kasvanut. Italiassa Matteo Salvinin Liiga -puolue näki tilaisuutensa tulleen ja ilmoitti epäluottamuksestaan nykyiseen hallitukseen. Liigan kannatuslukemat ovat nykyisellään 30 % päällä, ja puolueella on hyvinkin mahdollisuus muodostaa oikeistopopulistinen hallitus syksyn aikana. Keskustelu Italiaan liittyen jatkuu todennäköisesti pitkälle syksyyn.

Heikompi talouskasvu ja kauppasodan uusi eskaloituminen johtivat siihen, että muutimme näkemyksemme globaalille kaupalle ja kasvulle herkät kehittyvien markkinoiden osakkeet vahvaan alipainoon. Samalla laskimme osakepainomme neutraaliin edeltäneestä lievästä ylipainosta. Nousseista riskeistä huolimatta näemme taantuman edelleen epätodennäköisenä seuraavalle vuodelle ja uskomme riskisijoitusten positiiviseen tuottoon myös loppuvuoden aikana. 

Osakkeissa uskomme edelleen Yhdysvaltoihin, jossa talouskasvu ja yritysten tuloskunto kestää myös heikompia uutisia. Euroopassa pidämme osakkeet lievässä alipainossa, mutta korostamme tarkkaa valintaa eri sektoreiden ja maiden välillä. Nostimme myös hieman japanilaisten osakkeiden painoa, joiden uskomme hyötyvän alhaisesta arvostuksesta ja jenin turvasatamakysynnästä. Korkosijoituksissa uskomme edelleen yrityslainoihin ja riskiyrityslainoihin, vaikka nostimmekin hieman valtionlainojen painoa sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Valtionlainasijoitukset korostavat näkemystämme matalana säilyvästä korkotasosta globaalisti.  
 

« Takaisin: Markkinakatsaus

Edellinen
Keskuspankit osakemarkkinoiden tukena, loppuviikosta tuoreita kauppasotauutisia
Lassi Järvinen
Seuraava
Negatiiviset tunnelmat ja poikkeukselliset hinnoitteluerot avaavat sijoittajalle mahdollisuuksia
Samu Lang