27.03.2018

Miikka Kuusi

Miikka Kuusi

Sales Trader
Välityspalvelu
Helsinki
+358 46 714 7153
  • S&P500 –indeksin tukitaso piti jälleen 
  • Mnuchinilta sovittelevampia kommentteja kauppasotaan liittyen 
  • EKP:n Weidmann kommentoi rahapolitiikan normalisointia 

Sijoittajien riskinottohalukkuus palasi – ainakin hetkeksi – kun viikonlopun ja eilisen aikana raportoitiin uutisista, joiden mukaan Yhdysvaltain valtionvarainministeri Mnuchin on varovaisen optimistinen sopimuksesta Kiinan kanssa. Maat ovat käyneet kahdenkeskeisiä neuvotteluita, jotka herättivät markkinoilla toiveet siitä, että löytyisi ratkaisu jolla Kiinalle kaavaillut lisätullit saataisiin vältettyä.  Yhdysvalloissa Dow Jones .indeksillä oli kovin nousupäivä sitten elokuun 2015 (+2,84 %). Positiivinen vire on jatkunut sekä Aasian kaupankäynnissä että Euroopan pörssien aamutunnelmissa. 

S&P500 -indeksin teknisessä kuvassa merkittävä tukitaso 200 päivän liukuva keskiarvo piti jälleen kauniisti perjantaina ja  tukitason pitäminen yhdistettynä sopivaan uutisvirtaan rauhoitti sijoittajien tunnelmia. Viimeksi tukitasolla käytiin helmikuussa, jolloin myös indeksi pompahti tuntuvasti ylöspäin. Juuri nyt markkinoilla tuntuu olevan buy the rumours, sell the news -tyyppinen tunnelma ja ottaen huomioon mm. Trumpin twiittausaktiviteetin, en pidä lainkaan mahdottomana, etteikö tukitasoa testattaisi lähiaikoina vielä kolmatta kertaa. 

Euroopassa EKP:n Weidmann puhui rahapolitiikan normalisoinnin pikaisen aloittamisen puolesta ja kommentoi, että markkinoiden odotukset ”eivät ole epärealistisia” puhuttaessa osto-ohjelman lopettamisesta tänä vuonna ja ensimmäisestä koronnostosta 2019 puolessa välissä. Weidmann kuitenkin muistutti, että normalisointi kestää vuosia. 

Makrokalenterissa on tälle päivälle kuluttajaluottamuslukuja sekä Euroopasta että Yhdysvalloista, mutta on selvää, että makrotapahtumat ovat tällä hetkellä selvästi kauppasota -uutisten varjossa. 
 

« Takaisin: Päivän polttavat

Edellinen
Yhdysvallat ja Kiina julistivat tulleja toisilleen 
Miikka Kuusi
Seuraava
Teknologiasektorilta kylmää vettä niskaan
Miikka Kuusi