18.02.2020

Perttu Purhonen

Perttu Purhonen

Toimitusjohtaja
Taaleri Varainhoito Oy
Helsinki
+358 50 081 2627

Ensimmäiset kolme kuukautta taalerilaisena ovat osoittaneet, että Taaleri on juuri sitä, mitä etäämmältä katsottuna ajattelinkin. Se on mielenkiintoinen kumppani, joka etsii aktiivisesti innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla asiakkailla on mahdollisuus päästä taloudelliseen menestykseen. 

Aloitin työt finanssialalla yli 30 vuotta sitten. Viimeiset 15 vuotta toimin Nordeassa varainhoidon johtotehtävissä ja olen päässyt seuraamaan alan kehitystä aitiopaikalta. Olen seurannut Taalerin toimintaa useamman vuoden ja arvostanut yrityksen innovatiivisuutta ja ketteryyttä toteuttaa sijoittamiseen uusia mielenkiintoisia ratkaisuja. 

Viime kesä oli elämässäni tietynlainen rajapyykki. Täytin 50 vuotta, mikä laittoi miettimään, haluaisinko tehdä töitä vähän erilaisessa ympäristössä. Kun samaan aikaan Taalerille haettiin varainhoidon johtajaa, oma haluni ja Taalerin tarve yhdistyivät.

Taalerin tapa tehdä asioita sopii hyvin yhteen oman arvomaailmani kanssa. Olen aina ollut innokas kokeilemaan uutta ja etsinyt ennakkoluulottomasti toimivia ratkaisuja. Yksi esimerkki tästä on tärkeä, rakas harrastukseni purjehdus. Hankin veneen noin 20 vuotta sitten ja aloin purjehtia. Olen opetellut lajin kokeilemalla ja tekemällä. Suomenlinnan merisotakoulusta lähtien meri on ollut minulle tärkeä elementti. Purjehdus on opettanut minulle paljon johtamisesta ja yhdessä tekemisestä. Nykyisin kuulun matkapurjehdusyhdistys Merikarhuihin ja vietän vapaa-aikaa purjehtimalla.

Toinen rakas harrastukseni on Italia. Otimme aikanaan vaimoni kanssa äkkilähdön Italiaan ihan sattumalta ja ihastuimme maahan niin paljon, että nyt omistamme maaseutuasunnon Italiasta. Vietämme vapaa-aikaamme Italiassa lasketellen, vaellellen, purjehtien, havainnoiden kulttuuria ja italialaisten mentaliteettia. Olemme matkan varrella syventäneet tietämystämme Italiasta ja tunnemme jo paikallisia yrittäjiäkin. Nautimme italialaisesta elämäntyylistä ja avoimuudesta.

Olen vaikuttunut taalerilaisten ammattitaidosta ja monipuolisesta osaamisesta. Mielestäni Taaleri vastaa pienemmässä koossa sijoitusammattitaidoltaan ja monipuolisuudeltaan isojen konsernien varainhoitotoimintoja. Taalerin alkuvuosina ihmisiä hankittiin osaamisen perusteella tiettyyn tehtävään ja yksilösuorittaminen oli keskiössä. Viime vuosien voimakkaan kasvun myötä olemme nyt tilanteessa, jossa yhteistyötä parantamalla on mahdollisuus saada vielä enemmän aikaan ja tavoitella yhteistä päämäärää. Lisää tehokkuutta voidaan saada myös systemaattisemmalla toiminnalla. Samalla haluan toki ylläpitää Taalerin kykyä innovoida uusia sijoitusratkaisuja. Taalerin ketteryys on kilpailuvaltti, josta on pidettävä kiinni.

Henkilökohtaisesti minua motivoi impakti-sijoittaminen, joka on Taaleri Varainhoidon strategian ytimessä. Se on selkeästi erottava tekijä ja hyvä kasvualusta tulevaisuuden menestykselle. Impakti-sijoittaminen on yksi nopeimmin kasvavia sijoittamisen osa-alueita. Se on kasvanut noin kymmenessä vuodessa nollasta 500 miljardiin dollariin maailmassa ja kasvu jatkuu voimakkaana. Esimerkiksi ilmastonmuutos näkyy hyvin konkreettisesti myös Suomessa. Vietän yleensä heinäkuista syntymäpäivääni merellä ja ihmettelen, miten sää ja Itämeri ovat aina niin erilaisia samana päivänä samassa paikassa. Heinäkuulle aikaisemmin epätyypilliset myrskyt ovat nykypäivää eikä kalaakaan saa kuten ennen. 

Nopeasti muuttuva maailma vaatii yrityksiltä entistä vastuullisempaa ja ketterämpää toimintaa. Taaleri on jo vakiintunut yhtiö, mutta se pystyy myös nopeaan päätöksentekoon, innovointiin ja asioiden kehittämiseen. Työ Taalerilla on monipuolista, haastavaa ja mielenkiintoista. Olen sitoutunut ja motivoitunut tuomaan omalla panoksellani asiakkaille lisäarvoa.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Riskitöntä viiden prosentin tuottoa etsimässä
Seuraava
Kun tulevaisuus on pelkkää timanttia ja tuotot 50 % p.a. – Suomi- ja Eurooppa-osakkeiden ”Nifty Fifty”
Olli Viitikko