12.10.2020

Tuukka Fabritius

Tuukka Fabritius

Johtaja
Vakuutusosakeyhtiö Garantia
Helsinki
+358 20 747 9819

Viime viikolla on esitetty tilastoja, joiden mukaan noin 30 % Suomen vuokrista maksettaisiin asumistuella. Luvussa ei ollut ymmärtääkseni huomioitu toimeentulotuen vaikutusta. Moni on asiaa jo kommentoinut ja hyvä niin. Liityn joukkoon.

Olen ihmetellyt, miten niin moni vuokranantaja uskaltaa nykyään vuokrata asuntoja ilman takuuvuokraa tai hyvin nimellisellä vakuudella. Mainitsemani tilaston valossa asia alkaa vaikuttaa kuitenkin ihan loogiselta. Isolla osalla vuokralaisista on säännölliset tulot ja (toivottavasti) pysyvä työpaikka, joten heiltä ei välttämättä tarvitse edellyttää ainakaan kovin isoa takuuvuokraa. Heikommassa asemassa olevan vuokralaisen maksukyvyn arvioinnissa asumistukijärjestelmä puuttuu peliin. Ja nyt ei pidä käsittää väärin – oikeus omaan kotiin kuuluu mielestäni yhtä lailla kaikille, ja tämän tukeminen on ilman muuta yhteiskunnan keskeisiä tehtäviä. Tilaston myötä minulle kuitenkin valkeni, että itse asiassa asumistukijärjestelmä tuottaa tiettyyn kohderyhmään kätevästi valtiontakauksen, jonka turvin vuokravakuudestakin uskalletaan tinkiä.

Tämä asunnonomistajille valtion toimesta tarjoiltava ilmainen takuuvuokra vääristää vuokramarkkinaa kahdesta suunnasta. Ääriesimerkkinä voidaan ensinnäkin kysyä, kuuluuko asumistukijärjestelmän tavoitteisiin tilanne, jossa yksittäisen asunnon vuokrataso lopulta rikkoo työssäkäyvän ihmisen kipurajan, muttei tuota ongelmaa tukijärjestelmän piirissä olevalle? Ainakin tuon työssäkäyvän veronmaksajan kanta asiaan lienee selvä. Vakuutusyhtiö-ihmisenä näen tilanteessa myös toisen salakavalasti kehittymässä olevan riskin, joka ei jostain syystä mietitytä asuntosijoittajia tällä hetkellä liiemmälti. Vuokrasopimuksen vakuuksia tuodaan nimittäin isolla kädellä alaspäin tilanteessa, jossa samaan aikaan joudutaan väistämättä lähitulevaisuudessa pohtimaan asumistukijärjestelmän tulevaisuutta.

Asumistuen itseään ruokkivasta ilmiöstä on puhuttu jo jonkin aikaa, mutta jonkinlainen rajapyykki on varmasti saavutettu silloin, kun järjestelmä alkaa muodostua asuntosijoittajan näkökulmasta takuutuottoa turvaavaksi kilpailueduksi. Mitä sitten tapahtuu asuntosijoittajan näkökulmasta siinä vaiheessa, kun asumistukijärjestelmää tiukennetaan ja vakuuksista on luovuttu? Vakuutusyhtiö-jargonissa tilannetta kuvattaisiin sanomalla, että poliittinen riski jäi huomaamatta ja se realisoitui. Mietin vain, että onkohan kaikille selvää, kuka laskun lopulta maksaa? Vuokrien korotus ei nimittäin tuossa tilanteessa liene enää toimiva vaihtoehto.

Viime kevät osoitti, että tiukassakin paikassa vuokrat tulevat meillä pääosin maksetuksi. Se on hyvä asia, mutta kun kriisistä tullaan ulos, pitää myös miettiä säästökohteita. Silloin arvioitaneen myös, onko asumistukijärjestelmässä kehitettävää ja voitaisiinko sen tavoitteet saavuttaa pienemmin kustannuksin. Vuokravakuuksien osalta markkinoilta löytyy kyllä vuokranantajille turvallisia, kilpailukykyisiä ja markkinaehtoisia vaihtoehtoja muun muassa takausvakuutuksen muodossa.

Uskon, että valtaosa veronmaksajista seisoo asumistuen takana, koska sen perusajatus on hyvin kaunis ja universaalisti hyvä: taata jokaiselle lämmin ja turvallinen koti. Ikävä kyllä näen merkkejä yhteiskunnan kannalta elintärkeän hyvän tahdon rapautumisesta tuen valuessa vääriin taskuihin. On helppo osoittaa syyttävällä sormella näihin taskuihin, mutta päivän päätteeksi järjestelmän valuvioista eivät vastaa niistä hyötyvät, vaan järjestelmän vahtivuorossa olijat. Toivon heille uskallusta päästä irti vanhasta ja luoda uutta. Juuri nyt.

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Miksi raha on minullekin niin tärkeää
Seuraava
Raha, hyvisten juttu