14.12.2018

Brexitistä ei olisi koskaan pitänyt kysyä kansalta. Ei kansa tiedä tuollaisia juttuja. Kansa äänestää tunteella. Ei kansa analysoinut tulevia taloudellisia vaikutuksia, johon sillä ei ole edes reilua mahdollisuutta, vaan se huusi pubista ”Let’s make Britain great again!”

Olin pitkään sitä mieltä, että ihan sama, menkää jos siltä tuntuu, kyllä euroalueen pääomamarkkina yhden brexitin kestää. Avioerossa ovea paiskova osapuoli voi miettiä seuraamuksia ihan keskenään. Taisin olla valitettavasti väärässä.

Euroalueen talousnäkymät nimittäin heikentyvät silmissä. Mitä huonommassa hapessa olet sitä enemmän sattuu pienempikin vastoinkäyminen.

Euroalueen talousnäkymät nimittäin heikentyvät silmissä

Vanha manner on saamassa konkreettisen laiskanläksyn siitä, että taloudessa kaikki perustuu lopulta luottamukseen. Kellään ei euroalueella juuri nyt ole luottamusta oikeastaan mihinkään. Ja miten voisikaan olla? Euroalueen poliittinen kenttä on sekaisin ja sen isoimmat maat ovat eturivissä näyttämässä mallia.

Saksan asema Euroopan taloudellisena ja poliittisena kivijalkana on heikentynyt. Merkelin poliittisten pelimerkkien stäkki ei enää riitä isoissa pöydissä samaan kuin ennen. Saksan automyynti on syöksykierteessä, eikä Kreikasta ole Euroopan johtajaksi, vaikka sen automyynti hieman onkin kasuvssa.

Ranskassa Macron jakaa anttirinteenä satasia sille, kuka koviten huutaa ja samalla hänen mukaansa muiden pitäisi elää suu säkkiä myöden. Ranskan alijäämä venynee Italiaa suuremmaksi! Ranskan lähitulevaisuus on ollut käytännössä yksi iso betti yhteen mieheen ja jos se jako hävitään, kukaan ei tiedä mitä kortteja pelataan seuraavaksi.

Italia on tietoisesti rakennettu uudistusvastaiseksi. Näin vältytään sekä uudelta Mussolinilta että maan kannalta hyödyllisiltä poliittisilta päätöksiltä. Jopa siinä määrin, että Italia pystyy päättämättömyydellään horjuttamaan koko euroaluetta. Joku budjetti kohta sovitaan, mutta se on kuin sanomalehti – vanha seuraavana päivänä. Seuraava hallinto pian taas ostaa ääniä velkarahalla. Jos ette usko, niin soittakaa Matteo Renzille, hän vahvistaa näkemykseni.

Edes ruotsalaiset eivät enää osaa diskuteerata hallitusta kasaan!

Edes ruotsalaiset eivät enää osaa diskuteerata hallitusta kasaan!

Talouden mittarit menevät samalla suoraan kaakkoon. Tänään julkaistut ostopäällikköindeksit jäivät Ranskan osalta jo alle 50 pisteen, eli talouskasvun supistumista indikoiville tasoille. Keltaliivisten touhuilla on tähän tietysti osansa, mutta ei se ole mikään operatiivisen liiketoiminnan ulkopuolinen kertaluonteinen erä, vaan se on euroalueen nykyistä arkea!

Niin ja EKP:n eilinen talouskasvuennuste ensi vuodelle 1,7 % on aivan liian korkea. Voisin yrittää itse laskea tarkemmin, ellei olisi liian kiire selvitä sijoitusten kanssa euroalueen yritysten tulosvaroitussarjatulessa.

Ei ole ihme, että harva yritysjohtaja kokee euroalueen tilanteen mitenkään erityisen otolliseksi investoinneille, joita tarvittaisiin kipeästi. Kun ei oikein tiedä mihin tässä voi luottaa.

Tähän soppaan kun lyödään brexit, niin aika vaikea on kannattaa taloudellisesti ja poliittisesti heikon euroalueen tämänhetkistä linjaa, jonka mukaan avioerossa ovea paiskova miettiköön seuraamuksia ihan keskenään.

Rehellinen vilkaisu omiin nurkkiin voisi vähän lisätä neuvotteluhalukkuutta ja ihan puhtaasti oman edun nimissä. Vaikkei kukaan EU-päättäjä haluakaan olla EU-vaalien kynnyksellä olla ”se joka antoi periksi”.

Toivottavasti olen jälleen väärässä ja jollain ihmeellä euroalue vielä tajuaa oman etunsa. Voi kun kerrankin tajuaisi.
 

« Takaisin: Sijoitusblogit

Edellinen
Rahastojen merkitys omistajina
Mika Heikkilä
Seuraava
Muutos on ikuista, mutta joulu on joka vuosi
Juhani Elomaa