Digitaaliteknologia ja siihen liittyvät palvelut ovat muuttamassa taloutta ja yhteiskuntaa tavalla, joka on verrattavissa höyryn ja sähkön hyödyntämisen aiheuttamiin muutoksiin.

Datakeskukset edesauttavat uudenlaisten dataintensiivisten tuotantotapojen ja elämää mullistavien palveluiden kuten esineiden internetin (Internet of Things, IoT), big datan, tekoälyn ja virtuaalitodellisuuden kehittämistä.

Kansainvälinen datakeskusteollisuus kasvaa voimakkaasti ja Suomella on erinomainen asema uusien datakeskusten houkuttelemiseksi.

Taaleri lähti mukaan tähän markkinamurrokseen perustamalla Taaleri Datacenterin toukokuussa 2018 ja kesän aikana sijoitussitoumuksia kerättiin noin 16 miljoonaa euroa yhteensä noin 240 sijoittajalta. Datacenterin sijoituskohde on Ficolo Oy, josta se omistaa enemmistön tasaosuuksin yhdessä Pontos Oy:n kanssa.

Keväällä 2019 Ficolo Oy osti Vantaalla sijaitsevan datakeskuksen ja investoi voimakkaasti sen laajentamiseen moderniksi pilvipalvelukeskukseksi. Yhteensä hankkeen suuruus on yli 50 miljoonaa euroa, josta valtaosa investoidaan ensimmäisen 12 kuukauden aikana. Osana hanketta Ficolo ja Fujitsu Finland Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen. 

Tietoa Ficolosta

Ficolo on vuonna 2011 perustettu Cloud Engineering -palveluihin erikoistunut data- ja pilvipalvelukeskusyritys. Vantaan datakeskusinvestoinnin myötä Ficolo on yksi Suomen datakeskusmarkkinan suurimmista toimijoista ja ainoa tämän kokoluokan kotimaisessa omistuksessa oleva yritys. Ficololla on ennestään datakeskukset The Rock Porissa ja The Deck Tampereella. Nyt rakennettava uuden sukupolven pilvipalvelukeskus, Cloud Delivery Center, saa nimekseen The Air. Ficolo tarjoaa myös palveluverkon pilvi- ja konesaliyhteyksille sekä hybridipilvien keskitetyn hallinnan. 

Kohde on suljettu eikä siihen enää oteta uusia sijoittajia.

Taaleri Datacenter Sijoittajat Ky:n voitonjakolainan tiedot

Salkunhoitaja

Pekka Samuelsson

Pekka Samuelsson

Sijoitusjohtaja, impakti-sijoitukset
Taaleri Fund Management Ltd
Helsinki
+358 50 523 5834